Murhan jäljet tarjoili erityistä herkkua: jakson, jossa valaistiin jonkun muun hahmon kuin Peter Boydin elämäntarinaa. Tällä kertaa keskiössä oli tohtori Grace Foley ja hänen ensimmäinen rikosjuttunsa. Pidän Foleyn hahmosta etenkin siksi, että hän on profiloija - arvatenkin Pimeyden sydämen jättämää hellyyttä sydämessäni. Toisaalta Gracellä ei ole Boydin temperamenttia eikä Spencen ärhentelevää luonnetta, vaan hän on usein se järjen ja rauhallisuuden ääni tiimin työskentelyssä.
Jakson juoni oli ominaisen vyyhdikäs, vaikka vartti ennen loppua pystyi jo arvaamaan, että Gracen psykologiystävä oli syyllinen - miksi muuten häntä olisi niin paljon näytetty? Silti juonen huipennus veti mukavasti mukaansa.
Moderni perhe oli myös katseluvuorossa. Kyseisestä jaksosta kohkattiin Yhdysvalloissa pieni tovi: sitä arvosteltiin iPad-mainokseksi, varsinkin kun jakson esityspäivä meni lähes yksi yhteen iPadin julkistamisen kanssa. Jossain määrin Dunphyjen juonikuvion pelasti Clairen tohelointi lahjojen suhteen - hänet kun on aiemminkin esitetty huonona lahjojen hankkijana. Plussaa! Lisäksi Philin itsetietoisuus kameran edessä näkyi taas kerran. Hän vilkuilee ainakin kerran jaksossa kameraan, yleensä nolon mokan jälkeen.
Mitchell pähkäili taistelutaitojensa puutteen takia, ja Cameronista löytyi aivan uusi puoli, kun hän aikailematta otti baseball-mailan käteensä ja rynnisti Lilyn huoneeseen suojelemaan tytärtään mahdolliselta murtautujalta. Ei merkkiäkään siitä hysteerikosta, joka oli särkeä auton ikkunan roskiksella, kun Lily jäi autoon lukkojen taakse.
Jay, Gloria ja Manny mittelivät shakin parissa ristiin ja rastiin. Tämä oli kohtalaisen hyvän jakson heikoin osuus, joten ei siitä tämän enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti